keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Keittiön uudistaminen


Keittiö ennen remonttia

Uudistimme keittiömme 2012, josta alkoi kotimme remontointi. Niinhän se on, että kun jostain huoneesta aloittaa saattaa olla vaikea pysäyttää remonttia. Toki rahavarat yleensä varsin tehokkaasti rajoittavat remontin etenemistä. Niinpä mekin remontoimme pikkuhiljaa. Hitaasti etenemisessä on sekin hyvä puoli, että on aikaa harkita ratkaisujaan. Keittiön suunnitteluun käytimme aikaa lähes puolivuotta ja kävimme neuvotteluja usean kalustetoimittajan kanssa.

Yksikään tarjotuista suunnitelmista ei täysin  miellyttänyt meitä, joten suunnittelimme keittiön itse ja Puustelli toteutti suunnitelmamme. Hintahaitari keittiöiden välillä liikkui  10.000 - 20.000 euron välillä. Pieni kahden miehen remonttifirma tarjosi pelkästään työtä; kaksi viikkoa kahdelta mieheltä. Töiden osuus remontista olisi ollut 7.200 euroa arvonlisäveroineen. Kalusteet olisi voinut ostaa Keittiöjätistä tai Kalustetukusta.

Isku tarjosi keittiökalusteitaan 15.000 eurolla ilman asennusta ja lisätöitä. Elegia-keittiö laski kalusteiden hinnaksi 10.000 euroa ja asennustyö menekin mukaan ilman kustannusarviota. Puustelli tarjosi keittiökalusteet asennettuna sekä koko yläkerran katon maalauksen (50 m2), keittiön seinien maalaukset ja lattian laatoituksen laattoineen 15.000 eurolla. Päädyimme siis kokonaisurakkaan.

Vanha keittiömme ei kaikilta osin ollut toimiva. Jääviileäkaapin ja mikroaaltouunin käyttö oli  hankalaa, koska ne olivat saranoitu vasemmalta.  Pieni pakastinkaappi sijaitsi työtason alla kuten  astianpesukonekin.

Lähtökohtana keittiön uudistukselle oli  kodikoneiden sijoittelu ergonomisesti. Keittiöön tuli saada mahdutettua jääviileä- sekä pakastinkaappi ja astianpesukoneen halusimme nostaa ylemmäksi, jotta astioiden lajittelu koneeseen olisi helpompaa.
Jääviileä- ja pakastinkaappi ovat keskeisellä paikalla keittiössä.

Induktioliesi ja pyrolyysiuuni ovat myös keskeisellä paikalla.

Poistimme keittiöstä ruokapöydän ja tilalle asennettiin baaripöytä.

Kalusteiden yläpuolelle, vitriinikaappeihin, työtason alapuolelle ja sokkeliin asennettiin led-valot.

Kalusteoviksi valitsimme valkoiset puolikiiltävät ovet. Ovat olleet todella helppohoitoiset, koska sormenjäljet eivät näy. Työtasoksi olimme ajatelleet kiveä, mutta koska keittiöömme tuli baaripöytä luovuimme kivestä. Kivitaso olisi ollut pöytänä kylmä. Päädyimme hyvin kirjavaan tummaan työtasoon, joka on hieman rosoinen. Hyvä valinta, on ollut helppo pitää puhtaana. Keittiön lattia koki myös muutoksen, kun parketti sai väistyä laatan tieltä. Nyt ei tarvitse koiran vesikupin vuoksi olla koko ajan kuivaamassa lattiaa. Keittiön kattoon ei asennettu yleisvaloa, koska kalusteisiin sijoitetut led-nauhat tuottavat riittävästi valoa, mutta ruokapöydän yläpuolella oleva valaisin säästettiin. Kalusteiden välitilaan hankimme perinteisesti laatat 20 x 40, jotka valaistuksessa näyttävät vähän oransseilta ja päivänvalossa beigeltä.

Keittiö on täyttänyt odotuksemme; se on toimiva! Olemme myös tyytyväisiä, että valitsimme alakaapeiksi vetolaatikot. Kattilat ja ruokatarvikkeet on helppo pitää järjestyksessä eikä mitään tarvitse enää kaivaa kaapin perältä.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tervetuloa sisustusblogiini

Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani, jotka ainakin näin aluksi ovat pääasiassa sisustuksellisia. Toimin asumisen parissa ja arkkitehtuuri, rakentaminen sekä sisustaminen kiinnostavat minua. Olen koko ikäni ollut aina jollain tavalla rakennusten ja asuntojen kanssa tekemisissä. Eikä vähiten silloin, kun omistin oman rakennusliikkeen.

Olemme mieheni kanssa muutaman vuoden remontoineet kotiamme modernimmaksi. Kotimme pääväreinä ovat ruskea, musta, harmaa ja valkoinen. Luonnonläheisiä värejä piristämme esimerkiksi vaaleanvihreällä tai oranssilla. Tyylisuuntauksena meillä on funkkis eli pyrimme siihen, että jokaisella esineellä on tarkoitus kodissamme. Harvemmin ostamme mitään romanttista hömppää kerämään pölyä emmekä kiertele kirpputoreilla emmekä antiikkihuutokaupoissa tekemässä löytöjä. Poikkeuksena ovat kynttilät, joihin olen hurahtanut täysin.

Virheostoksiakin on tullut tehtyä. Takkahuoneeseen ostimme muutettuamme tähän kotiin vuonna 2007 ihanat Natuzzin nojatuolit, jotka osoittautuivat liian suuriksi huoneeseen. Sitä oli vaikea sisustaa, joten myimme tuolit eteenpäin ja suunnittelimme kalustuksen uudestaan.

Olemme ihastuneet epäsuoraan valaistukseen ja mieheni asentaa led-valoja toivomiini paikkoihin. Lisäksi käytämme erilaisia sisustusvaloja luomassa tunnelmaa. Koska ledit kuluttavat vähän sähköä, voivat sisustusvalot olla päällä yötä-päivää ja siten ne toimivat esimerkiksi öisin hyvinä kulkuvaloina. Ei tarvitse pimeässä kompuroida vessaan.